7.5.07

Google earth ja lentokoneet


Google Earth'in kuvat tulevat tietysti satelliittien välityksellä meidän innokkaanhikisiin käsiimme. Tästä seuraa sellainen mielenkiintoinen ilmiö, että kuvissa näkyy monemmoista muutakin kuin maailman pinnanmuodostumia, isompia rakennuksia ja öljykenttiä yms.

Mm. lentokoneita. Oheinen kuva on Frankfurtin lentoaseman kiitotieltä 07 Left juuri lähteneestä Lufthansan Boeing 747 -koneesta. Satelliittikuvassa näkyy itseasiassa kolme tai neljä kuvaa tästä koneesta, ensimmäinen lähellä kiitotietä ja muut sitten taas kauempana. Google Map näyttää tietysti samat kuvat, joita voi katsella täältä.

Samanaikaisesti oli Frankfurtin poikkiradalta lähtenyt MD-90, joka näkyy myös selvästi Google Map-kuvissa. Tosin tästä 747:stä poikkeavasti, MD:n kyljestä ei oikein pysty lukemaan, minkä lentoyhtiön koneesta on kysymys.

Aikaisemmin näin Boeing 767:n ja 777:n kuvat Saudi-Arabian Jeddan kentän finaalissa ja perusosan loppupuolella, mutta valitettavasti sen alueen satelliittikuvat uusittiin hiljakkoin (siellähän tapahtuu jatkuvasti muutoksia ympäristössä rajun rakennusohjelman vuoksi, Jeddah kasvaa ja komistuu päivä päivältä) ja uusien kuvien myötä lentokoneet häipyivät taivaan tuuliin, tai johonkin.

Ei kommentteja: