11.4.06

Huominen, 12. huhtikuuta, on merkittävä päivä avaruushistoriassa

Kuva: Yuri Gagarin ennen avaruuslentoaan

Ensinnäkin 12.4.1961 Yuri Gagarin, joka on sittemmin antanut näpsäkän etunimen monelle suomalaispojalle, ammuttiin avaruuteen avaruusalus Vostok-1:llä 108 minuutiksi päivälleen 45 vuotta sitten kello 09:07 Moskovan aikaa. Ei sitä oikein tahtonut todeksi uskoa. Neukut antoivat tällä pitkän nenän amerikkalaisille, jotka olivat luottaneet teknologiseen etevämmyyteensä avaruuskilpailussa ja olivat itse jo lähes valmiita omiin Mercury-ohjelman lentoihin.

Tapausta juhlistavia Yuri’s night tilaisuuksia järjestetään tietysti joka puolella maailmaa.

Gagarin kuoli vain seitsemän vuotta myöhemmin 34 vuotiaana lento-onnettomuudessa MIG-15:lla.

Huomenna on myös tasan 25 vuotta siitä, kun ensimmäinen amerikkalainen avaruussukkula rämisteli taivaille. Kuluneiden 20 vuoden aikana avaruusteknologia oli ottanut aikamoisisia askeleita ja melko pian luulimme, että avaruusmatkailusta oli tullut väsyttävää rutiinia. Se ei ollutkaan niin. Nyt sukkulan seuraava lento on tauon jälkeen odotettavissa heinäkuun 25. ellei taas tule peruutetuksi.

Kuva: Discovery lähdössä viime vuoden heinäkuussa sukkulalennolle STS-114.


Ei kommentteja: