8.2.06

Burt Rutan, a legend in his time, ja muita lentolegendoja


Steve Fossettin uusimman ennätysyrityksen lentokoneen, Globalflyer'in takana on oman aikamme kuuluisin lentokoneiden suunnittelija, Elmert L. Rutan, jonka kaikki kuitenkin tuntevat nimellä Burt Rutan (kuva vasemmalla), legenda jo eläessään.

Rutan on perustanut kaksi menestynyttä lentokonetehdasta, molemmat ovat suunnitelleet ja rakentaneet lentokoneita, joiden laisia ei ole koskaan ennen suunniteltu tai lennetty missään muualla.

Ensimmäinen tehdas oli RAF, Rutan aircraft Factory ja toinen, josta on tulossa vielä huikeasti paljon tunnetumpi, on Scaled Composites, joka rakensi Space Ship One-avaruusraketin, jolla voitettiin Ansari X Prize, 10 miljoonaa dollaria ensimmäisestä lennosta vähintään 100 kilometrin korkeuteen - avaruuden alimmalle portaalle. Voittaminen edellytti toisen lennon tekemistä kahden viikon sisällä ensimmäisestä. Space Ship One'ille tämä ei ollut mikään onelma ja Rutan sai osan suunnitelmiinsa sijoittamistaan rahoista takaisin, sanotaan että Space Ship One'n suunnittelu ja rakentaminen tuli maksamaan noin 20 miljoonaa dollaria.

Onneksi Rutan on saanut houkuteltua hankkeisiinsa mukaan rahoissa kylpevän englantilaisen, Sir Richard Branson'in (kuva oikealla), joka on itsekin tunnettu suurista seikkailuistaa. Space Ship One'n lennon jälkeen Branson perusti Virgin-yhtymälle avaruusosaston, Virgin Galactic'in, joka alkaa myydä rikkaille matkoja avaruuden kynnykselle, eli 120 km korkeuteen ja ilmeisesti takaisin myös.

Daidaloksen tapainen lentokärpäsen purema tyhjätasku ei voi kuin kateellisena hammastapurren katsella Bransonin ja kumppaneiden seikkailuja. Toisaalta Branson voisi kuluttaa rahansa muutenkin, viinaan ja naisiin, sen sijaan, että tukee rahoillaan ilmailulegendoja kuten Burt Rutan ja seikkailija Steve Fossett.

Rutan joukkoineen on siis myös Fossettin ennätyskoneen suunnittelun takana. Rutan'in ensimmäinen pitkänmatkan kone, Rutan Voyager, teki yhtämittaisen maailmanympärilennon jo 1986, ohjaimissa Burtin veli Dick Rutan ja Jeana Yeager (joka, harvinaisesta nimestään huolimatta, ei ole sukua kenraali Chuck Yeagerille, ensimmäiselle lentäjälle, joka ylitti ns. äänivallin ja tuli takaisin kertomaan lennostaan).

Jeana (kuva oikealla, olisiko Piper Cup'in tai Super Cup'in ohjaamossa), jonka nimiin kirjattiin kaikkien aikojen ensimmäinen naisen tekemä absoluuttinen lentoennätys (ei naisten sarja), ja Dick lensivät yhteensä 24,986 maamailia (18867 NM eli 40,211 km) 9 päivässä 3 minuutissa 44 sekunnissa.

Steve Fossettin lento onnistuessaan kattaa noin 28,000 mailia (45,052 km) ja kaikkiaan 80 lentotuntia. Fossettin konehan on suihkukone ja näyttää taittavan matkaa hieman yli 300 KT:n (555 kmh) maanopeudella.

Tämänpäiväisen Steve Fossettin lennon chase plane'na oli myös Rutannin suunnittelema Beech Starship (kuva vieressä).

Fossett onkin tätä kirjoitettaessa lähestymässä jo 25. pituuspiiriä, on jo ohi Protugalille kuuluvan Santa Marian sataisen kääpiösaaren, jossa sijaitsee Santa Marian Oceanic Air Traffic Control Centre, ja on piahkoin Kanarian saarten kohdalla matkalla kohti Mauritaniaa. Maanopeus näyttää tällä hetkellä olevan 303 KT ja lentoreitin suunta (track heading) 110 astetta. Lentokorkeus on 40,492 jalkaa (eli on lentopintojen välissä) ja mahdollisesti vieläkin hiljalleen nousemassa koneen keventyessä matkan edistymisen mukaan.

Kone on pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon jet stream'ien (lännestä itään puhaltavat voimakkaat ilmavirtaukset - ilmojen jättiläisjoet) välissä, joten näistä ei ole tällä hetkellä apua lentonopeudelle, ja ilmoittaa lievää turbulenssiä.

Live tracking löytyy tässä osoitteessa.

Mainittakoon vielä surullisena yksityiskohtana, että John Denver, pop-laulaja (muitattehan Arvoisat Lukijat, mm. Annie's song, mitenkä se menikään: You fill up my senses, when the party is over...), kuoli 1997 syöksyttyään omistamallaan Rutan Long EZ-koneella taitolennolla mereen Kalifornian rannikon edustalla Monterey Peninsula lentokentältä.

Ja pannaan tähän loppuun vielä lentävä viisaus ensimmäiseltä naiselta, Amelia Earhart'ilta, joka lensi Atlantin yli ja katosi heinäkuun toisena 1937 Tyynellä valtamerellä yrittäessään maailmanympärilentoa kaksimoottorisella Lockheed Electra -koneella.

In soloing — as in other activities — it is far easier to start something than it is to finish it.

eli vapaasti suomeksi:

Yksinlennolla - niin kuin muissakin hommissa - aloittaminen on paljon helpompaa kuin lopettaminen.

Ei kommentteja: